14.5.2014

Iltapäivän prokrastinaatiovinkki

Tiedätkö sen tunteen, kun pitäisi saada aikaiseksi jotain todella kehittävää, mutta pohjimmiltaan haluaa vain vältellä jonkin tärkeän työn tekemistä? Tässäpä sinullekin iltapäivän ratoksi erinomainen tapa vältellä kaikkea hyödyllistä tekemistä. Muutama aivosolu saattaa tosin heittää voltin kyseisen pelin parissa.

Jelly no Puzzle (Qrostar / PC & Android)


Varsin herttaisen näköisen pulmapelin pääosaa näyttelevät lystikkäät hyytelökuutiot. Jokaisessa kentässä on varsin simppelinä tavoitteena yhdistää kaikki samanväriset hyytelöt keskenään yhdeksi geometriseksi epäsikiöksi. Hyytelöitä voi liikutella vain sivusuunnassa ja kerran liitettyjä hyytelöitä ei enää pysty erottamaan toisistaan. Velmusti virnuilevat kuutiot myös tottelevat painovoimaa sen verran armottomasti, että kerran kuoppaan pudonnutta palikkaa ei enää kammetakaan ylös millään konstilla.

Alun lystikkyys haihtuukin ilmaan suurin piirtein jo kolmostason kohdalla, kun peli valjastaa kieron logiikkansa pelaajaraukan iloksi. Kutkuttavasti ratkaisu tuntuu usein olevan niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Eipä aikaakaan kun järki heitetään ulos ikkunasta ja turhautunut apinanraivo astuu kuvioihin.

Lopulta Jelly no Puzzlessa toteutuu kuitenkin ehkä pulmapelien tärkeimmät elementit: petollisen simppelistä perusmekaniikasta revitään irti kaikki mahdollinen (ja vähän päälle) ja ratkaisun viimein tipahtaessa taivaalta (eli YouTubesta) tekee mieli ryömiä nolona säkkiin ja ripotella tuhkaa oman maalaisjärkensä muistolle. Alkaapa pelin nyrjähtänyt ajattelutapakin tehdä itseään tykö pelaajan mielen syövereihin pienen verryttelyn jälkeen. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö seuraavan kentän heittämä korkkiruuvi työntäisi uudestaan luuta kurkkuun. Musiikkikin on niin tautisen tarttuvaa, että se saapuu uniin pidemmän session jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti