Pariskunta pelaa: Asetähti Sankarit

Tällä viikolla pariskunta kohtaa (ainakin allekirjoittaneen kirjoissa) todellisen kulttiklassikon: Gunstar Heroes. Japanilaisen Treasure-pelistudion ensimmäinen peli on monella mittapuulla edelleen Sega Megdriven yksi vaikuttavimmista toimintapläjäyksistä, josta ei puutu erilaisia aseita saati ikimuistoisia pomovastuksia. Onpa mukana myös tautisen toimiva kaksinpeli. Vaan mitä mahtaa parempi puolisko ajatella pelin hyperaktiivisesta menosta?

Antti: Gunstar Heroes pamahti easylla hetki sitten läpi. Miltä nyt tuntuu?
Tiina: Hämmentyneeltä.
Antti: Haluatko tarkentaa?
Tiina:  Se oli vähän käsittämätön peli, kun en ole itse tullut pelanneeksi kauheasti mitään vastaavia räiskintäpelejä.
Antti: Kai siitä jotain jäi mieleen?
Tiina:  Asejärjestelmä oli kieltämättä varsin mielenkiintoinen. Siitä löytyi paljon eri vaihtoehtoja.

Antti: Miten kaksinpeli mielestäsi toimi?
Tiina: Tiimityöskentelyä pystytään monessa kohtaa hyödyntämään, esimerkiksi pelaajakaveria heittelemällä sekä erilaisia asevalintoja tekemällä.
Antti: Toinen pelaajaa voi keskittyä hieman erilaiseen pelityyliin kuin toinen. Pidän erityisesti tavasta, jolla pelin jatkaminen toisen pelaajan kuollessa on toteutettu. Kuollut pelaaja voi tulla takaisin lähes koska tahansa starttia painamalla ja ottaa samalla puolet hengissä olevan pelaajan elinvoimasta. Tämä pitää osaavammankin pelaajan pelin mielenkiintoisena, sillä toisen pelaajan toilailut vaikuttavat epäsuorasti myös omaan peliin.

Antti: Haluaisitko jakaa jotain muita mietteitäsi pelistä?
Tiina:  Ööö...
Antti: Ei se nyt noin kamala voinut olla.
Tiina: Olin lähes koko pelin ajan aivan pihalla. Aloin vasta aivan lopussa tajuamaan mitä tapahtuu.
Antti: Voi olla, että olen hieman puolueellinen kun peliä on kuitenkin ennestään tullut tahkottua kymmeniä tunteja, mutta ei se nyt niin vaikea peli ole oppia. Jäikö pelistä mieleen mitään tiettyä kohtaa?
Tiina: Noppapalatsin nopanheittely oli aika hauska. En ole vastaavaan aikaisemmin törmännyt, jos ei lasketa jotain Mario Partya.

Antti: Suosittelisitko peliä kaksinpeliä etsiville?
Tiina: No joo.
Antti: Ei kuulostanut kovin vakuuttavalta.
Tiina: Kyllähän siihen lopulta pääsee sisään ja peli on sen verran lyhyt, että se on nopeasti läpäistävissä. Vaatii tosin aika paljon tiimityötä, että saa pidettyä itsensä ja kaverinsa hengissä. Varmaan sitä olisi jaksanut pidempäänkin, mutta kun ensimmäistä kertaa kokeilin ja koko ajan teki mieli popkornia, niin ajattelin vaan, että kunpa tämä loppuisi jotta saisin popkornia ja kun se lopun boss rush vaan jatku jatkumistaan niin ei vittu.
Antti: Julmuus, nimesi on nainen.

Pariskunta pelaa: Kädestäpitelysimulaattori

Jokaisessa parisuhteessa tulee vaihe, kun pitäisi keksiä jotain mukavaa yhteistä tekemistä iänikuisen möllöttämisen sijaan. Mikä voisikaan olla parempi tapa jakaa yhteistä aikaa kuin videopelit kaksinpelin merkeissä?

Sopivia kaksinpelejä saattaa vain olla vaikea löytää, mikäli parin taidoissa ja pelimaussa sattuu olemaan suuria eroja. Pariskunta pelaa -osiossa on tarkoitus selvitellä, mitkä pelit sopivat yhteisiin pelisessioihin ja mitkä taas ajavat parisuhteen romahduksen partaalle.

Ensimmäisenä koetukselle joutuu PS2:n kulttiklassikko Ico. Tarina on se tavallinen: Sarvipäinen poika joutuu linnaan vangiksi, poika tapaa salaperäisen tytön ja pian alkaakin satumainen karkumatka. Risujen ja männynkäpyjen virkaa pelissä näyttelevät erinäiset ympäristöön liittyvät pulmat ja varjomaiset hirviöt, joilta Icon on Yorda nimeä tottelevaa tytteröä suojeltava. Yorda on myös jokseenkin heiveröinen, eikä selviä kaikista loikistakaan ilman härkäpäisen pojan apua.

"Mutta hetkinen! Eihän Icossa ole kaksinpeliä!"

Pitää osittain paikkansa. Normaalisti Yordaa johdattelee tekoäly, jolle pelaaja voi kurkku suorana (niin pelissä kuin ruudun toisella puolella) huudella erinäisiä komentoja. Mahdollisuus kaksinpeliin avautuu vasta toisella läpipeluukerralla ja silloinkin ominaisuuden löytää vasta valikoiden kätköistä. Onko touhusta sitten mihinkään vai onko ominaisuus piilossa aivan syystä?

Antti: Minulla ei pelistä aikaisempaa kokemusta ollut, mutta itse olet pelannut läpi kertaalleen. Mitä tykkäsit pelistä kahdestaan?
Tiina: Siinä on jotain. Se on hyvin tunnelmallinen peli. En oikeastaan osaa verrata sitä mihinkään aikaisempaan pelaamaani peliin. Ehkä koko pelistä tulee hieman mieleen A link to the Pastin alku, mutta pidennettynä versiona. Ico on kuin satu. Sellainen oikein vanha, perinteinen satu.

Tiina: Yordalla voisi olla enemmän toimintoja, pelaaminen on vähän jäykähköä. Voi vihollisia epätoivoisesti yrittää väistellä tai pyöriä ympyrää ajankuluksi.
Antti: Mutta sanoit tykänneesi kaksinpelistä enemmän kuin yksinpelistä?
Tiina: Yksinpelistäkin tykkäsin, mutta jollain tasolla se oli hauskempaa, kun tuli enemmän kommunikointia. Siinä oli omanlaisensa viehätys. Ei ollut mitään suurempaa pelillistä roolia, enemmän oli siinä pelastettavan roolissa.
Antti: Tarkoittaako tämä sitä, että tahdot vaan olla se prinsessa, jonka ritari valkealla ratsulla pelastaa?
Tiina:  Kerrankin saan olla, sanotaanko nyt näin.

Antti: Itse tavallaan tykkäsin siitä, että kaksinpeli on niin epäsymmetrinen. Jos Yorda pystyisi huitomaan kepillä lähestyviä hirviöitä samalla tavalla kuin Ico, tunnelma olisi aivan erilainen. Mutta olen samaa mieltä siinä, ettei Yordalla paljoa mielekästä tekemistä pysty harrastamaan. Kantamiaan pommejaankaan ei Yordalla pelaava voi viedä huoneesta toiseen, vaan homma kaatuu toisen pelaajan niskaan. Tyypillinen nainen.
Tiina: Yorda ei oikein vastaa nykyajan vahvaa naista. Enemmän hän on kuin satukirjojen prinsessa, jolla ei ole muuta roolia kuin tulla pelastetuksi.
Antti: Toisaalta kun olit itse pelin jo kerran pelannut läpi, pystyit opastamaan hahmollasi pelaamistani oikeaan suuntaan. Huomattavasti luontevampaa kuin vaan huudella olan yli.
Tiina: Pystyy olemaan mukana siinä maailmassa.
Antti: Se on kieltämättä tyhjää parempi.
Tiina: Yksinpelissä Yordaa ei myöskään saa tekemään mitään poikkeavaa, mutta nyt Yordan voi viedä Icon työntämän laatikon alle ja katsoa mitä tapahtuu.
Antti: Kaivoskärry kohtaankin tuli ihan uusi hupielementti siinä vaiheessa, kun päätit hypätä Yordalla pois kyydistä.

Antti: Mikä on tuomiosi? Jaksaisitko pelata pelin läpi kahdestaan?
Tiina: Varmasti jaksan, jos pelikaverini jaksaa. Varmaan aika moni saattaa kyllästyä siihen Yordan osaan.
Antti: Yordan osa voisi sopia ehkä paremmin kokemattomalle henkilölle, joka ei paljoa videopelejä harrasta. Kovin suoritus mielessä tätä en suosittelisi, mutta on tämä silti mainio tapa kokea peli yhdessä.
Tiina: Varmaan juuri tunnelman vuoksi tätä peliä pelataan. Ja kun toinen pelaa ensimmäistä kertaa, on pelissä oma erityinen tunnelmansa.

Tiina: Yhden asian haluaisin vielä lisätä.
Antti: Noh?
Tiina: Olisi kiva, jos joskus ottaisit minua kädestä kiinni ja vain juoksisit!
Antti: ...